Kranssien tekeminen on koukuttavaa puuhaa, enkä voi olla jakamatta tässä kohden jossain some-kanavalla eteen pongahtanutta kuvaa, sillä jotenkin se tuntuu kuvastavan omaltakin osaltani jouluvalmisteluita.

En vain voi olla näpertämättä erilaisia kransseja sisälle kodin eritiloihin ja ulos moneen paikkaan, kun ideoita pulpahtelee runsaasti eri teemojen ympärillä. Itsenäisyyspäivää juhlittiin blogissa sinivalkoisin sävyin, mutta toki tuo kranssi sai jäädä esille pidemmäksi aikaa. Nuo ruusut ovat säilyneet ulkona loistavasti, näin vinkkasi kranssin saanut rakas sukulainen.

Kransseissa on valloillaan monenlaista trendiä, mutta itse olen kovasti tykästynyt nyt näihin puolikkaisiin kransseihin ja mikä parasta tuo helppo pohja syntyy paksua pajun oksaa taivuttamalla. Joulun lähestyessä punastelu kotona lisääntyy ja kun valitsee kauniisti kuivuvia materiaaleja, voi sisällekin loihtia monenlaisia ideoita sekä tuotoksia. Meidän kotona takana somisteena oleva tonttu tarvitsi kaverin ja kuinka ollakaan se sai kaverikseen punasävyisen kranssin.

Tee näin:

Valmista kranssin pohja pyöräyttämällä paksusta tuoreesta pajusta ympyrä. Kiinnitä se tiukasti rautalangalla yhteen. Maalaa kranssin pohja valkoisella kalkkimaalilla. Anna kuivua hyvin.

Sommittele tuore sammal kranssin alalaitaan ja kietaise ympärille ohutta rautalankaa.

Pujottele rautalangan väleihin vihreää köynnöskasvia. Mikäli valitset käyttöösi Pikkutalvion, saat kestävän lopputuloksen, sillä sen versot kuivuvat säilyttäen kauniisti värin.

Viimeistele lopputulos upottamalla koristepalloja sekä tekojoulutähdenoksa.

Rauhaisaa joulunodototusta!

Itsenäisyyspäivän juhlaa ja sinivalkoisia sävyjä – tietenkin! Huomenna on aika juhlistaa kaunista maatamme ja olla kiitollinen monestakin asiasta. Meille jokaiselle tuo kiitollisuus ja itsenäisyys tarkoittavat ja merkitsevät erilaisia asioita. Mistä kaikesta olet kiitollinen? Itsekin niitä jäin tässä pohtimaan ja on vaikeaa päättää kohdetta, josta olisin kaikkein kiitollisin. Mieleen nousee kuitenkin monia suomalaisia keksintöjä ja ideoita, metsän marjoja, kauniita vesistöjä sekä järviä, mutta erityisesti tuo kaunis luontomme sekä upeat vuodenajat.

Yksi tärkeimpiä asioita monelle on varmasti kaunis luonto, joka tuo paljon mahdollisuuksia liikkua ja rentoutua metsän hiljaisuudessa. Itselleni luonnossa liikkuessa usein syntyy paljon ideoita, niin tälläkin kertaa. Haapa kasvattaa kauniita pieniä käpyjä ja ne osuivat erityisen hyvin silmiin, kun niitä oli lennähdellyt jäätyneen järven kirkkaalle pinnalle.

Nuo suloiset kävyt saivat seurakseen sinivalkoisia sävyjä ja taipuivat kranssiin juhlan kunniaksi.

Tee näin:

Hanki yksi paksu pajunoksa ja muotoile se pyöreään muotoon. Voit joko solmia oksan haluttuun kokoon tai käyttää apuna rautalankaa. Kun paju on kuivunut maalaa se kalkkimaalilla valkoiseksi.

Kiinnitä alaosaan meriheinää ja upota väleihin pieniä vesituubeja kukkia varten. Lopuksi sprayaa meriheinä valkoiseksi.

Sommittele haluamasi koristeet kranssiin ja kiinnitä kävyt sekä sinisävyiset pallot kuumaliimalla.

Asettele kukat sekä havunoksat paikoilleen vesituubeihin. Muista lisätä vesi, jotta elävät kasvit ja kukat säilyvät paremmin pidempään.

🇫🇮 Nautinnollisia juhlapäivän hetkiä 🇫🇮

Ihana ystävä ja naapuri on monena vuonna tuonut jouluisen meille Aarikan valmistamia joulutonttuja. Ne ovat olleet esillä monella tavalla joulun aikaan ja joskus niillä on ollut myös oma puinen talo, joskus ovat asustaneet myös piparitalossa. Viime vuodet ne on ollut takan päällä, mutta tänä vuonna ne saivat oman tonttumaailman.

Jos olit ajatellut loihtia itse adventtikynttilät, mutta arjen kiireessä se projekti on aina jäänyt, tämä tonttumaailma loihditaan hetkessä. Toki vielä ehtii tehdä hyvin vaikka poroaiheiset adventtikynttilät tai askarrella vanhoista limonadipulloista adventtikynttilöille somisteineen kauniin asetelman.

Tonttumaailman tekemisessä vain mielikuvitus on rajana, poimi ideat alle kootuista vinkeistä.

Sommittele ja ideoi tonttumaailmalle sopiva paikka. Asettele valosarja hentoisen kankaan alle, jolloin syntyy lumimaisen hohtava hanki. Voit tehdä mäkiä asettelemalla vanua joihinkin kohtiin kankaan alle.

Valmista adventtikynttilät leikkaamalla servetistä numerot 1-4. Kiinnitä numero nuppineulalla kynttilän pintaan ja sivele pinnalle kevyesti decoupage-lakkaa. Anna pinnan kuivua.

Laita viinilasin alle jokaiseen tonttu somisteineen ja nurinpäin olevan jalkaosan päälle kynttilä.

Kaupoista löytyy valmiina monenlaista rekvisiittaa, kuten pieniä puisia rekiä, kransseja, pieniä lyhtyjä jne.

Ihanaa joulunodotusta ja ensimmäisen adventin aikaa!

Kuvittelin aikaisemmin, että olen totaalisesti hullu joulun suhteen, mutta olen ollut monta vuotta täysin väärässä. Olen huomannut muutamissa sosiaalisen median ryhmissä, että olen vain hieman ”pöhkö” ja kyllä minun valmisteluni kalpenevat monien muiden rinnalla. Aloitin kuitenkin jo kevyen punastelun.

Vaaleanpunastellen joulua kohti tuntui hyvältä idealta ja kauppahan oli pullollaan vaaleanpunasävyisiä joulupalloja. Joku muu oli ollut siis samaa mieltä, vielä ei ollut aika punastella vaan aloittaa kevyemmin. Ja voi vitsit, miten mahtava feelis tulikaan itselle sekä olohuoneeseen, kun nämä pallot sujahtivat kranssiin.

Tee näin:

Pyöräytä styroksisen kranssipohjan ympärille foliota, siten valkoinen pohja ei erotu valmiista lopputuloksesta.

Kiinnitä ohuen rautalangan avulla kranssin ympärille meriheinää. Jaa heinä tasaisesti, sillä lopussa sitä on vaikea enää asetella uudestaan.

Sprayaa kranssi pohja mustaksi ja ripottele heti kostealle maalipinnalle kevyesti glitteriä. Anna kuivua yön yli.

Sommittele pallot kranssiin ja liimaa ne kuumaliiman avulla paikoilleen.

Kiinnitä väleihin valosarja ja pujottele ”langat” piiloon meriheinän väleihin.

Tukevoita lopuksi rakennetta ja kieputtele ympärille ohutta rautalankaa, näin valosarja pysyy paremmin paikoillaan. Pujottele rautalangan ympärille helmiä ja korosta haluamaasi väriä. Kuvan kranssiin valitsin vain vaaleanpunaisia ja mustia helmiä.

Sitten vain odottamaan sitä totaalista punastelua ja fiilistelemään vaaleanpunaisessa tunnelmassa.

Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut – laulun sanat ovat takertuivat tiukaksi korvamadoksi jokin aika sitten. Anna Puun Mestaripiirroksen sanat ovat kauniit ja soveltuvat erinomaisesti vaikkapa tauluun tai korttiin. Kun sukuun tulee uumsi pieni ihme, se saa kaikki ihastelemaan söpöjä varpaita, nuuskuttamaan suloista tuoksua sekä ihmettelemään uuden elämän alkua. Kummitätinä olin tietysti todella haltioissani tuosta pienestä ihmeestä 💕

Olen aika varma, että Pinterestistä jäi mieleeni jokin kuva, jossa juuri näitä Mestaripiirros- laulun sanoja oli käytetty kortissa. Itse päädyin askartelemaan ihanalle pienelle tytölle Nimiäispäiväksi taulun, jossa hyödynnettiin juuri askarteluun tällä hetkellä hyvin soveltuvia hortensian kukintoja.

Hortensian kukinnot ovat tähän aikaan vuodesta muuttaneet rakennetta ja ne ovat hieman paksuuntuneet. Silloin ne soveltuvat erinomaisesti askarteluun kuten kortteihin. Viime vuonna askartelin samoihin aikoihin mekko-taulun ja se säilynyt kauniisti väreissään koko vuoden.

Tee näin:

Sommittele valitsemasi laulun, kuten Mestaripiirroksen sanat sekä sydämen ääriviivat tauluun. Muista jättää sydämelle riittävästi tilaa, jotta tarvittaessa reunat mahtuvat ylittymään suunnitellusta kokonaisuudesta.

Tekstiin saa ilmettä kirjoittamalla säkeistön eri kohdat erilaisin painotuksin ja tekstityylein. Vahvista teksti erilaisilla kynillä, voit käyttää apuna kapeaa ja paksua kärkeä sekä calligraphy-kynää.

Tee sitten sydämet hortensian kukinnoista. Pyri valitsemaan saman sävyisiä kukinnon osia yhteen sydämeen. Irrota kukinnon terälehdet erilleen ja tarvittaessa leikkaa alaosasta paksukohta irti.

Aloita terälehtien kiinnittäminen sydämen yläosasta. Liimaa terälehdet paperiliimalla kevyesti.

Jatka terälehtien asettelua ja sommittelua sydämen alas asti.

Kiinnitä johonkin kohti myös kokonaisia kukintoja, jotka korostavat käytettyä materiaalia.

VINKKI: Taulu säilyy parhaiten, mikäli pinnalla on lasi suojaamassa sydämiä.

Kesäisinä päivinä veden liplatus ja laineilla keikkuminen ovat varmasti parhaita asioita joita tiedän. Toki ei tule unohtaa uimisen riemua ja etenkin lasten kanssa se on tietysti ihan parasta.

Kesäisiltä uima –tai venereissuilta voi napata mukaan kauniita järvikaisloja. Niistä on mukava askarrella vaikkapa lasten kanssa erilaisia eläinhahmoja, kuten perhosia ja sudenkorentoja. Vain mielikuvitus on rajana ideoimisessa. Nämä järvikaislat kuivuvat upeasti ja kestävät vuosia hyvin koristeena. Mikä parasta ne tuovat mieleen aina kesän mukavat muistot.

Tee kaislaperhonen näin:

Kerää muutamia järvikaisloja. Ne irtoavat helposti, kun kaislaa nostaa ylöspäin. Huomioi, että järvikaislaa voi kerätä pieneltä alueelta omaan käyttöön mutta isompiin määriin tulee hankkia lupa.

Tee kaislanvarsista letti. Letti pysyy hyvin kasassa, kun päähän kiinnittää ohuen kaislan ja solmii sen varoen.

Pyöräytä letistä perhosen siivet kuvasarjan ja ohjeiden mukaisesti.

Tee ensin toinen siipi ja vie lettipalmikko keskiosan ali toiselle puolelle. Pyöräytä sitten muutama kierros ns. perhosen keskiruumiin kohdalle. Kiinnitä alapuolelle.

Tee sitten toinen lyhyt letti, mutta jätä kaislojen loppuosa letittämättä. Kääri letin alkupää rullalle pallon muotoiseksi.

Kiinnitä pallo perhosen kehon yläosaan. Kiinnitä letittämättömillä pätkillä ja pujottele niillä pallon väleistä sekä etu –ja takapuolelle.

Työnnä järvikaislan kukinto-osat tuntosarviksi.

Vinkki: Voit käyttää tarvittaessa rautalankaa rakenteen tukivoittamiseksi.

Kuten ihan jutun alussa mainitsin, tämä ei ole lyhytaikainen ilo vaan kaisla muuttuu kuivumisen jälkeen beigen ruskeaksi. Sen voi laittaa vaikkapa seinälle kuivumaan ja muisttumaan kesän iloisista hetkistä.

dav_soft

Mukavia retkiä järven rantaan!

Hortensiat ovat ihan ehdottomasti kesän suosikkikukkiani, koska ne jaksavat ilahduttaa kukillaan koko kesän aina syksyyn asti. Tänäkin vuonna kotipihalla niitä on erisävyissä paljon, mutta silti yhdenkin oksanhaaran katkeaminen harmittaa. Harmitus unohtuu, ehkä jopa vaihtuu iloksi, kun oksan kukinnot hyödyntää vaikkapa askartelussa. Tänään katkenneesta oksasta syntyi kortti, jossa kesän sävyt säilyvät kauniina. Toki siitä olisi voinut tehdä myös samanlaisen kukkivan taulun , kuin blogissa on aikaisemmin näperrelty.

 

Tee näin:

Ota esille korttipohja, sakset, liima sekä kukinto.

Irrota saksilla kukinnot varovasti varresta ja leikkaa terälehdet erikseen.

Piirrä korttipohjaan pyöreä malli esimerkiksi lasin avulla.

Aloita hortensian terälehtien liimaaminen ulkoreunasta.

Ensimmäisen kierrokseen jälkeen asettele toinen kierros hieman lomittain.

Jatka niin kauan, kunnes kukka on saanut sopivan muodon.

Leikkaa kukinto irti ja kiinnitä korttipohjaan kohotarroilla.

Viimeistele työ glitterillä sekä timanteilla.

 

Keväisen aurinkoiset päivät ja linnunlaulu, ehkä parasta mitä tiedän. Parasta ainakin pitkän talven jälkeen! Tuntuu aivan siltä, että itsekin herää uudestaan. En olekaan ainoa, joka keväästä innostuu, sillä linnut sirkuttavat puissa jo kovasti.  Lintujen pesänrakennuspuuhat ovat alkamassa jo aivan pian, joten pitihän sellainen tehdä itsekin.

Tee näin:

Kerää pihalta tippuneita oksia sekä leikkaa muutamia tuoreita oksia myös pihan puista. Tuore oksa taipuu hyvin, mutta pitkään maassa lojunut oksa on jäykkä ja katkeaa helposti, joten kannattaa varmistaa keräys vaiheessa kestääkö oksa taivuttelua.

Leikkaa kuusi samanpituista rautalangan palasta. Solmi ne tiukasti kärjestä yhteen.

Tee oksista pieni nippu ja kääri se pienelle rullalle. Paina oksakerä rautalangan päälle ja kiepauta rautalanka oksanipun ympärille joka puolelta.

 

Tee oksista uusi nippu, joka saa olla hieman leveämpi kuin ensimmäinen. Kiinnitä se samalla tavalla rautalangan avulla.

Jatka kunnes pesä on sopivan kokoinen ja päättele rautalangat pesän sisälle pujotellen niitä oksien väliin.

Voit pujotella vielä lopuksi väleihin oksia ja viimeistellä pesää. Laita sisälle esimerkiksi luonnon puuvillanauhaa ja pieniä koristemunia.

 

Ihanaa kevään odotusta!

Kahvisaippua

Nalle Puh sanoi ”Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja kaikki rypyt siliävät!”

En ole ihan varma edistääkö tämä saippua ryppyjen hoidoissa, mutta ystävää se varmuudella ilahduttaa. Ystävänpäivä lähestyy ja tietysti rakkaimpia sekä tärkeimpiä ystäviä on ihana muistaa. Itse tehdyillä lahjoilla on ihan oma arvonsa ja niitä tehdessä on kiva pohtia henkilöä tai henkilöitä joille niitä antaa.   Saippuan valmistaminen on myös pieni ympäristöteko, koska ehkä ystäväsi jättää yhden muoviin pakatun saippuapullon ostamatta.

 

Tee näin:

Ota esille veitsi, kulho ja tyhjä maitotölkki sekä

1 kg saippuamassaa

4 rkl kahvia

1 vaniljatanko

(2 tl kanelia)

Paloittele saippuamassa palasiksi ja sulata se vesihauteessa tai mikrossa.  Muista sekoittaa koko kuumennuksen ajan sekä seurata sen sulamista tarkkaan. Mikäli sulatat massan mikrossa sekoita sitä säännöllisesti.

Kaavi vaniljatangon siemenet terävän veitsen tai lusikan avulla.

Sekoita sulaneeseen massaan kahvijauhe ja vaniljatangon siemenet (sekä halutessasi kanelijauhe).

Sekoita koko massa tasaiseksi ja kaada se sitten tyhjään ja pestyyn maitotölkkiin. Muista toimia ripeästi, ettei saippuamassa ala jähmettyä viilentyessään.

Anna seoksen jäähtyä rauhassa, kun olet kaatanut sen maitotölkkiin, vähintään seuraavaan päivään. Revi sitten varovasti maitotölkki ja leikkaa saippua palasiksi.

Voit leikata saippuan viipaleiksi tai hyödyntää esimerkiksi muotteja, jotta saat haluamasi muodon. Mikä sopiikaan paremmin ystävälle kuin esimerkiksi sydän tai enkeli.

 

Pakkaa saippuat sellofaaniin tai muulla haluamallasi tavalla.

Voit vielä lahjaa antaessa vinkata ystävälle, että laittamalla sen kylpyhuoneessa pienten kivien päälle, saippua kuivahtaa ja säilyy mukavana käyttää.

Syksyllä ja joulun aikaan tulee meillä usein poltettua kynttilöitä. Tietysti, sillä tuovathan ne mukavan tunnelman ja soveltuvat erinomaisesti hyggeilyyn =) Poltetuista kynttilöistä jää kuitenkin harmittavan paljon aina palamattomia osia. Kun aloittaa projektin, että säästää nuo palaset, niin voi niistä loihtia monenlaista uutta ja saada hyvän mielen myös jätettä vähentämällä. Onhan se siis muutenkin aika tylsää heittää niitä roskikseen. Tällä kertaa nämä keräämäni jämät yhdessä kirpparilta löydettyjen kuppien kanssa saivat uuden elämän.

Tee näin: 

Ota esille kynttilöille sopivat ja kuumuutta kestävä kupit, sopivan mittaiset sydänlangat sekä loppuun palaneita kynttilöitä.

Suojaa työskentelyalustasi huolella, sanomalehdet sopivat hyvin, koska imevät mahdolliset työn aikana syntyvät roiskeet.

Asettele kynttiläkuppeihin sydänlangat paikoilleen. Sytytyslanka pysyy hyvin paikoillaan, jos kiinnität sen pussinsulkijaan.

Sulata esimerkiksi vanhassa paistinpannussa kynttilänjämät.  Anna sulaa ihan kokonaan nesteeksi.

Kaada sitten varoen steariinineste kuppeihin. Käytä kaatamisessa apuna jotakin pientä kannua tai kaadinta.

Anna kynttilöiden jäähtyä rauhassa ennen niiden käyttöön ottamista.