Talvilomaviikko on tarjonnut jälleen mahdollisuuden ladata akkuja. Mitä muuta ihminen tarvitsee lomalla kuin yhteisiä hetkiä läheisten ja perheen kanssa, riittävästi unta, hyvän kirjan, rauhallisia aamuja sekä sopivasti ulkoilua? Sauna ja pieni pulahdus virkistävän raikkaaseen jokeen ovat kruunanneet päivät ulkoilujen jälkeen. Viikon aikana on ollut mahdollisuus pysähtyä ja ihastella ympäröivää luontoa sekä sen huikeaa hiljaisuutta mökin läheisyydessä. Pienistä asioista on tullut todella suuria ja mieleen on painunut monta mahtavaa muistoa.

 

 

Nyt talviloma lähestyy loppuaan, joten ajatus arjen sekä kiireen keskelle palaamisesta nostaa monenlaisia tunteita. Myönnetään, että hieman meinaa mennä myös pupu pöksyyn…Tällä kertaa kuitenkin se meni kuppiin.

 

Tee näin: 

Ota esille suklaa, vaahtokarkkeja, leikkuulauta, veitsi sekä kaakaoainekset kuppeineen.

Tee vaahtokarkkiin viilto siten, että palat ovat vielä kiinni toisissaan. Näistä tulee pupun jalat ja ne jäävät kupin reunaan kiinni sekä koristellaan suklaalla.

Leikkaa ja muotoile sitten korvat sekä pieni hännän typykkä.

Sulata muutama pala suklaata mikrossa tai vesihauteessa. Laita sulanut suklaa pussiin ja leikkaa pussin kärkeen pieni reikä, jotta voit koristella vaahtokarkkeihin pupun jalat sekä halutessasi korostaa myös muita osia kuten korvia. Anna suklaan kovettua vaahtokarkin pinnassa ennen juoman valmistamista.

Valmista kaakao mielesi mukaan ja nosta sitten halkaistut vaahtokarkit mukiin paikoilleen.

Pursota pinnalle sekä jalkojen päälle kermavaahto. Nostele kermavaahdon päälle pupun muut osat.

Nauti takkatulen ääressä tai ulkona talven ihmemaassa!

 

On aika jälleen juhlistaa yötöntä yötä ja iloita keskikesästä. Kesästä, jolloin Suomen suvi on kauneimmillaan. Silloin on tietysti aika iloita auringosta, kukkasista ja kesäntuoksusta….tai sateen ropinasta, hyttysten ininästä ja lämmitellä saunan lauteella.

Oli sää ja olosuhteet millaiset tahansa, meillä suunnataan juhannuksena pääsääntöisesti aina mökille. Mökillä on parasta nauttia juhannuksesta juuri sellaisena kuin se tarjoillaan. Satoi tai paistoi, riittää mökillä varmasti aina tekemistä ja ainakin koko perhe on koolla. Kukaan ei nimittäin kovin helposti pääse karkuun, kun mökki sijaitsee saaressa.

Juhannuksen taikaa ja tunnelmaa loihditaan tänäkin vuonna ihastelemalla luonnonkauneutta. Kuulostemalla luonnon ääniä ja nauttimalla kesän tuoksusta.

Mikäli Ilmatieteenlaitokseen on uskominen, juhannus vietetään tänä vuonna sateisessa ja ukkostavassa tunnelmassa. Juuri silloin saunan lämpö, tuore koivun vihta on ihan parhautta eikä tietenkään tule unohtaa pulahtamista raikkaaseen järveen.

 

Juhannuksena on aikaa nauttia päivästä tai yöstä pitkään, sillä yötön yö takaa valon. Sateen synkistäessä tunnelmaa, voi toki aina laittaa kynttilät palamaan ja tuoda pöytään vaikkapa kauniit lumme tuikkukupit (ohje blogissa).

Yhdessä ruokailu hyttysten säestämällä konsertilla sopii tunnelmaan täydellisesti. Uudet perunat, savukala, tilli ja silli kruunaavat juhannuksen ja ateria saa kesäisen päätöksen, kun nauttii raikkaan mansikkaisen pannacotan jälkkäriksi.

featured suolaista ja makeaa

Rentoa juhannusta!