Oi vitsit, miten kauniiksi kaikki puut ovat muuttuneet ihan parissa päivässä. Jossain on lumimaassa ja jossain nautitaan vasta ensimmäisistä pakkasaamuista. Miten kaunis tuo maa onkaan hennon huurteisena.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikista väreistä innostuneena kaivoin vähän savea esille ja askartelin väriläiskän myös olohuoneeseen. Syksyllä on leppoisaa kömpiä sohvan nurkkaan, nauttia lämpimästä teestä ja sytyttää kynttilät. Kynttilöiden polttaminen vaatii tietysti aina tarkkuutta ja huomiota sekä turvallisen polttoalustan. Savesta voi valmistaa itse erilaisia alustoita kynttilöille. Nämä kynttilälyhdyt valmistettiin valkoisesta savesta ja maalattiin vesiväreillä.

Tee näin:

Levitä vaahteranlehdelle hieman öljyä.

Ota savesta sopivankokoinen pala.

Kauli valkoinen savi vaahteranlehden päällä.

Leikkaa ylijäämät pois, jotta saat lehden oikean muodon.

Ota lehti varoen irti savesta ja nosta kuivumaan folion sisälle, jotta reunat kuivuvat hieman koho asentoon.

Maalaa vasta kun savi on kuivunut kunnolla. Vesiväreillä saat helposti aidon oloisen pinnan ja värejä voi sekoitella myös keskenään.

Anna vesivärin kuivua hyvin, ennen kuin sytytät kynttilät.

 

Syksy tekee tuloaan, mutta kauniit ja lämpöiset ilmat ovat pitäneet yllä kesäistä tunnelmaa. Myös kesän kukkaset jaksavat kukkia, aivan pian syksyn viileys korjaa ne mukaansa. Nyt on hyvä hetki kerätä talteen kesän kauneimmat kukkijat ja askarrella niistä, vaikka kaunis pöytäkoriste syysiltojen iloksi.

Tee näin: 

Kerää tai hanki pöytäkoristeeseen soveltuvia kukkia, käpyjä ja marjoja sekä sammalta. Lisäksi tarvitset kanaverkkoa, rautalankaa, pihdit, kukille upotettavia pieniä pidikkeitä sekä valosarjan.

Leikka kanaverkosta sopivan kokoinen pala ja asettele sen sisäpuolelle sammalta tasaisesti.

”Ompele” kanaverkko rautalangalla yhteen. Tee tämä vaihe huolellisesti, jotta saat kokonaisuudesta kestävän ja pohjaa voi käyttää pitkään vaihtamalla siihen erilaisia koristeita vuodenajan mukaan.

  

Kiinnitä ja pujottele koristeen pohjaan seuraavaksi valosarja sekä upota kasveille kukkaputket / kukkapiikit.

 

Kiinnitä kävyt rautalangalla ja asettele lopuksi kukat, marjat ja muut koristeet työhön haluamallasi tavalla.

 

Sommittele kasvit siten, että valot näkyvät kukkien väleistä ja tuovat kesäiltaan tunnelmaa.

Pöytäkoriste tuo iloa toki päivällä…

…mutta illan hämärtyessä pääsee se valoineen parhaiten esille.

Tunnelmallisia hetkiä!

Kesä, lumpeenlehdet ja veden liplatus. Ehkä ihan parhaimpia hetkiä, mitä kesään kuuluu, etenkin silloin kun niistä voi nauttia rauhassa, vaikka veneessä kiikkuen. Kesän hetket ja mökkeilyn muistot ovat parhautta, silloin kun arki rullaa kiireisenä. Pienet muistutukset kesän hetkistä ovat joskus paikoillaan. Kesäiset lumpeenlehdet ovat juuri sellaisia.

 

Tee näin:

Kauli valkoisesta savesta ohut levy ja muotoile se lumpeenlehden muotoon.

Viillä terällä veitsen kärjellä lumpeenlehden lehtimäiset kuviot saven pintaan.

Taivuta joistakin kohdista ja lehden reunoista, jotta saat eloisamman lopputuloksen.

Nosta kuivumaan.  Mikäli haluat jonkun osan lumpeenlehden reunoista koholle, muista nostaa se kuivumaan toivottuun muotoon.

Kun lumpeenlehti on kuivunut hyvin, voit maalata sen.

Valmiit lumpeenlehdet ovat monikäyttöisiä ja niillä voi somistaa taulun, mutta lumpeenlehdet voivat toimia myös koristeena ihan sellaisenaan.

Meillä lumpeenlehdet aseteltiin pienen puron varrelle kotipihaan, joka syntyi kesän aikana pihan rinteeseen (Vinkit puron rakentamiseen blogista). Lumpeenlehdet saivat seurakseen myös lumpeenkukkasia, joiden ohjeen löydät osiosta Kaunista kotiin / Lumme tuikkukupit.

 

 

Pöllöt ovat ihastuttavia ja niitä on hauska itsekin tuunailla vaikkapa tauluun. Hauska pöllötaulu syntyy mustan kontaktimuovin avulla ja taulun kehykset voi hankkia, vaikka kirpputorilta. Tämän tekstin kuvan kehys on Ikeasta.

Ota esille sopivan kokoinen pala mustaa kontaktimuovia, pienet sakset ja mattoveitsi.

Suunnittele pöllö tai pöllöt taulun koon mukaisesti. Voit katsoa vinkkejä pöllöjen tekemiseen myös blogin tekstistä ”Tervetuloa kahden pöllön makuuhuoneeseen!”

 

Sommittele pöllö tai pöllöt taulun kokoon sopivaksi.

Liimaa ensin oksa paikoilleen ja sen jälkeen kiinnitä pöllöt sopiville paikoille. Tämä pöllö taulu matkasi kolmen pöllön uuteen kotiin =)