Kuvittelin aikaisemmin, että olen totaalisesti hullu joulun suhteen, mutta olen ollut monta vuotta täysin väärässä. Olen huomannut muutamissa sosiaalisen median ryhmissä, että olen vain hieman ”pöhkö” ja kyllä minun valmisteluni kalpenevat monien muiden rinnalla. Aloitin kuitenkin jo kevyen punastelun.

Vaaleanpunastellen joulua kohti tuntui hyvältä idealta ja kauppahan oli pullollaan vaaleanpunasävyisiä joulupalloja. Joku muu oli ollut siis samaa mieltä, vielä ei ollut aika punastella vaan aloittaa kevyemmin. Ja voi vitsit, miten mahtava feelis tulikaan itselle sekä olohuoneeseen, kun nämä pallot sujahtivat kranssiin.

Tee näin:

Pyöräytä styroksisen kranssipohjan ympärille foliota, siten valkoinen pohja ei erotu valmiista lopputuloksesta.

Kiinnitä ohuen rautalangan avulla kranssin ympärille meriheinää. Jaa heinä tasaisesti, sillä lopussa sitä on vaikea enää asetella uudestaan.

Sprayaa kranssi pohja mustaksi ja ripottele heti kostealle maalipinnalle kevyesti glitteriä. Anna kuivua yön yli.

Sommittele pallot kranssiin ja liimaa ne kuumaliiman avulla paikoilleen.

Kiinnitä väleihin valosarja ja pujottele ”langat” piiloon meriheinän väleihin.

Tukevoita lopuksi rakennetta ja kieputtele ympärille ohutta rautalankaa, näin valosarja pysyy paremmin paikoillaan. Pujottele rautalangan ympärille helmiä ja korosta haluamaasi väriä. Kuvan kranssiin valitsin vain vaaleanpunaisia ja mustia helmiä.

Sitten vain odottamaan sitä totaalista punastelua ja fiilistelemään vaaleanpunaisessa tunnelmassa.

Joulupallot ja höyhenet ovat aivan loistava yhdistelmä. Kaunis joulun tunnelman luoja valmistuu ihan hetkessä.

Tarvitset kranssipohjan, kuumaliimapistoolin, kuumaliimapatruunoita (n. 6 kpl), joulupalloja sekä höyheniä.

Tee näin: 

Aloita pallojen sommittelu kranssipohjaan ja liimaa jokainen joulupallo kiinni sopivaan kohtaan.

Voit laittaa liimaa myös pallojen väliin, jotta ne kiinnittyvät mahdollisimman tiukasti toisiinsa sekä kranssipohjaan.

Kiinnitä pallot mahdollisimman tasaisesti.

Ota höyheniä muutama kerrallaan ja laita niiden ns. kynäosaan kuumaliimaa. Asettele ja paina höyhenet varovasti kranssiin kiinni. Kiinnityksessä voit käyttää apuna esimerkiksi pinsettejä.

Höyhenien avulla saat peitettyä kaikki aukkokohdat ja siten lopputuloksesta tulee tasainen.