Syksy tekee tuloaan, mutta kauniit ja lämpöiset ilmat ovat pitäneet yllä kesäistä tunnelmaa. Myös kesän kukkaset jaksavat kukkia, aivan pian syksyn viileys korjaa ne mukaansa. Nyt on hyvä hetki kerätä talteen kesän kauneimmat kukkijat ja askarrella niistä, vaikka kaunis pöytäkoriste syysiltojen iloksi.

Tee näin: 

Kerää tai hanki pöytäkoristeeseen soveltuvia kukkia, käpyjä ja marjoja sekä sammalta. Lisäksi tarvitset kanaverkkoa, rautalankaa, pihdit, kukille upotettavia pieniä pidikkeitä sekä valosarjan.

Leikka kanaverkosta sopivan kokoinen pala ja asettele sen sisäpuolelle sammalta tasaisesti.

”Ompele” kanaverkko rautalangalla yhteen. Tee tämä vaihe huolellisesti, jotta saat kokonaisuudesta kestävän ja pohjaa voi käyttää pitkään vaihtamalla siihen erilaisia koristeita vuodenajan mukaan.

  

Kiinnitä ja pujottele koristeen pohjaan seuraavaksi valosarja sekä upota kasveille kukkaputket / kukkapiikit.

 

Kiinnitä kävyt rautalangalla ja asettele lopuksi kukat, marjat ja muut koristeet työhön haluamallasi tavalla.

 

Sommittele kasvit siten, että valot näkyvät kukkien väleistä ja tuovat kesäiltaan tunnelmaa.

Pöytäkoriste tuo iloa toki päivällä…

…mutta illan hämärtyessä pääsee se valoineen parhaiten esille.

Tunnelmallisia hetkiä!

Puhelu miehelleni meni jotenkin näin.

– Missä se uppopumppu on, jolla voi paljun veden laskea pihan istutuksiin? Nyt kun on näin kuivaa ja kuumaa.

– Autotallissa.

– Ei, mutta hei…Nyt mä keksin, sen uppopumpun avulla saan sen puron tehtyä pihalle rinteeseen.

Puhelimen toisessa päässä tuli hiljaista. Sitten syvä huokaus.

– Ei se toimi.

– Miksei? Tivasin kuin lapsi. Olin pitkään haaveillut puron solinasta rinteessä, mutta aina se oli jäänyt muiden projektien vuoksi tekemättä.

– Ei se vaan toimi.

– Okei.

Puhelun jälkeen jatkoin nurmikon leikkaamista, mutten kovin pitkään. En, koska hain uppopumpun autotallista, mutta en sen vuoksi, että tyhjentäisin paljun. Sen jälkeen hain myös mittanauhan ja kohta puuliiteristä myös lapion. Ja tsadaa, päätin vain vähän kokeilla onnistuisiko se kuitenkin.

 

Tee näin:

Suunnittele ja sommittele pihalle sopivaan kohtaan puron paikka. Rinnepiha soveltuu puron tekemiseen helposti, mutta toki pienen puron solinan saa myös maata kohottamalla.

Hanki puron tekemiseen tarvittavat tarvikkeet, joita ovat:

  • Allasmuovi
  • Uppopumppu
  • Syvä saavi esim. 70 L
  • Teräslankahylly (tarkista, että mitat soveltuvat saavin kokoon)
  • Betoninen ojarumpu (pieni)
  • Luonnonkiviä
  • Kasveja puron laitamille
  • Kuorikatetta

 

Kaiva saaville syvä kuoppa suunniteltuun kohtaan. Tee kuopasta riittävän syvä, jottei saavi jää näkyviin. Asettele saavi kuoppaan, voit tukevoittaa saavin paikoilla pysymistä tarvittaessa kivituhkalla.

Sommittele allasmuovi paikoilleen ja merkitse kaivettava puron kohta. Kuvan purossa on käytetty allasmuovia, joka on kooltaan 2*3m. Tämän puron tekemisessä muovista on leikattu pieni suikale reunasta pois ja se on laitettu ojarummun alle. Rautakaupoissa on myynnissä liimaa, jonka avulla tarvittaessa voi allasmuovia liimata yhteen.

Siirrä allasmuovi kauemmas ja kaiva ura. Nosta kaivettu maa puron reunustoille, jotta saat puron kulkemaan tarpeeksi syvällä. Näin vesi ei pääse karkaamaa purosta, kun allasmuovin reuna nousee tarpeeksi korkealle.

Asettele allasmuovi paikoilleen ja muokkaa maata vielä tarvittaessa. Tässä vaiheessa on hyvä jo valmiiksi pohtia veden kulku purossa ja mahdolliset tasanteet / syvänteet.

Nosta ojarumpu puron yläpäähän allasmuovin päälle. Vedä allasmuovin toinen pää saaviin sisälle.

Nosta uppopumppu saaviin ja vie letku puron yläpäähän. Pujota letku ojarummun sisään.

Tässä kohden on hyvä kokeilla veden kulkemista purossa, ennen työn jatkamista. Veden suuntaa ja valumista purossa voit myös säätää siirtämällä letkun päätä ojarummussa.

Kun olet tyytyväinen puron muotoon ja veden kulkemiseen, voit aloittaa kivien laittamisen paikoilleen. Asettele kivet puron pohjalle sekä puron reunoille. Tarkista välillä millä tavoin vesi valuu aseteltujen kivien päällä ja tee tarvittaessa muutoksia. Mikäli vesi kulkee liian kovaa, kiristä letkun päätä esimerkiksi letkukiristimen avulla tai lisää kiviä puroon. Kun olet tyytyväinen puron solinaan sommittele kivet myös muualle puron reunustalle.

 

Istuta kukat puron viereen. Tämän puron laitamille on istutettu kuuliljoja ja kahdenlaisia kärhöjä sekä yksi havukasvi. Kasvit lannoitettiin heti istutuksen yhteydessä Biolanin ravinne nesteellä, seuraaminen Instagramissa palkittiin kivalla palkintopaketilla ja totta kai tuotteita piti heti kokeilla. Kasvien ympärille on levitetty kuorikatetta, joka helpottaa kasvien siistinä pitämistä ja edistää kosteuden säilymistä.

 

Asette sitten loput kivet paikoilleen.

 

 

Ihan viimeiseksi tämä puro sai oman sammakon, joka voi vahtia puron solinaa yötä päivää.

Puron tekemiseen aikaa kului pari päivää. Tekeminen oli ehdottomasti hauskaa, vaikkakin pakarajumppa kivien asettelussa oli melkoinen. Mutta aamukahvi puron äärellä palkitsi työn tänään ja varmasti vielä monena muunakin aamuna.

PS. Myönnetään, että joiltain osin mies oli oikeassa ja joitakin säätöjä tarvittiin matkan varrella…