Kranssien tekeminen on koukuttavaa puuhaa, enkä voi olla jakamatta tässä kohden jossain some-kanavalla eteen pongahtanutta kuvaa, sillä jotenkin se tuntuu kuvastavan omaltakin osaltani jouluvalmisteluita.

En vain voi olla näpertämättä erilaisia kransseja sisälle kodin eritiloihin ja ulos moneen paikkaan, kun ideoita pulpahtelee runsaasti eri teemojen ympärillä. Itsenäisyyspäivää juhlittiin blogissa sinivalkoisin sävyin, mutta toki tuo kranssi sai jäädä esille pidemmäksi aikaa. Nuo ruusut ovat säilyneet ulkona loistavasti, näin vinkkasi kranssin saanut rakas sukulainen.

Kransseissa on valloillaan monenlaista trendiä, mutta itse olen kovasti tykästynyt nyt näihin puolikkaisiin kransseihin ja mikä parasta tuo helppo pohja syntyy paksua pajun oksaa taivuttamalla. Joulun lähestyessä punastelu kotona lisääntyy ja kun valitsee kauniisti kuivuvia materiaaleja, voi sisällekin loihtia monenlaisia ideoita sekä tuotoksia. Meidän kotona takana somisteena oleva tonttu tarvitsi kaverin ja kuinka ollakaan se sai kaverikseen punasävyisen kranssin.

Tee näin:

Valmista kranssin pohja pyöräyttämällä paksusta tuoreesta pajusta ympyrä. Kiinnitä se tiukasti rautalangalla yhteen. Maalaa kranssin pohja valkoisella kalkkimaalilla. Anna kuivua hyvin.

Sommittele tuore sammal kranssin alalaitaan ja kietaise ympärille ohutta rautalankaa.

Pujottele rautalangan väleihin vihreää köynnöskasvia. Mikäli valitset käyttöösi Pikkutalvion, saat kestävän lopputuloksen, sillä sen versot kuivuvat säilyttäen kauniisti värin.

Viimeistele lopputulos upottamalla koristepalloja sekä tekojoulutähdenoksa.

Rauhaisaa joulunodototusta!