Syksy tekee tuloaan, mutta kauniit ja lämpöiset ilmat ovat pitäneet yllä kesäistä tunnelmaa. Myös kesän kukkaset jaksavat kukkia, aivan pian syksyn viileys korjaa ne mukaansa. Nyt on hyvä hetki kerätä talteen kesän kauneimmat kukkijat ja askarrella niistä, vaikka kaunis pöytäkoriste syysiltojen iloksi.

Tee näin: 

Kerää tai hanki pöytäkoristeeseen soveltuvia kukkia, käpyjä ja marjoja sekä sammalta. Lisäksi tarvitset kanaverkkoa, rautalankaa, pihdit, kukille upotettavia pieniä pidikkeitä sekä valosarjan.

Leikka kanaverkosta sopivan kokoinen pala ja asettele sen sisäpuolelle sammalta tasaisesti.

”Ompele” kanaverkko rautalangalla yhteen. Tee tämä vaihe huolellisesti, jotta saat kokonaisuudesta kestävän ja pohjaa voi käyttää pitkään vaihtamalla siihen erilaisia koristeita vuodenajan mukaan.

  

Kiinnitä ja pujottele koristeen pohjaan seuraavaksi valosarja sekä upota kasveille kukkaputket / kukkapiikit.

 

Kiinnitä kävyt rautalangalla ja asettele lopuksi kukat, marjat ja muut koristeet työhön haluamallasi tavalla.

 

Sommittele kasvit siten, että valot näkyvät kukkien väleistä ja tuovat kesäiltaan tunnelmaa.

Pöytäkoriste tuo iloa toki päivällä…

…mutta illan hämärtyessä pääsee se valoineen parhaiten esille.

Tunnelmallisia hetkiä!

Kesä, lumpeenlehdet ja veden liplatus. Ehkä ihan parhaimpia hetkiä, mitä kesään kuuluu, etenkin silloin kun niistä voi nauttia rauhassa, vaikka veneessä kiikkuen. Kesän hetket ja mökkeilyn muistot ovat parhautta, silloin kun arki rullaa kiireisenä. Pienet muistutukset kesän hetkistä ovat joskus paikoillaan. Kesäiset lumpeenlehdet ovat juuri sellaisia.

 

Tee näin:

Kauli valkoisesta savesta ohut levy ja muotoile se lumpeenlehden muotoon.

Viillä terällä veitsen kärjellä lumpeenlehden lehtimäiset kuviot saven pintaan.

Taivuta joistakin kohdista ja lehden reunoista, jotta saat eloisamman lopputuloksen.

Nosta kuivumaan.  Mikäli haluat jonkun osan lumpeenlehden reunoista koholle, muista nostaa se kuivumaan toivottuun muotoon.

Kun lumpeenlehti on kuivunut hyvin, voit maalata sen.

Valmiit lumpeenlehdet ovat monikäyttöisiä ja niillä voi somistaa taulun, mutta lumpeenlehdet voivat toimia myös koristeena ihan sellaisenaan.

Meillä lumpeenlehdet aseteltiin pienen puron varrelle kotipihaan, joka syntyi kesän aikana pihan rinteeseen (Vinkit puron rakentamiseen blogista). Lumpeenlehdet saivat seurakseen myös lumpeenkukkasia, joiden ohjeen löydät osiosta Kaunista kotiin / Lumme tuikkukupit.

 

 

Viime kesänä innostuin karsimaan kodista paljon sisustuselementtejä ja pelkistämään kodin nurkkia. Silloin katosi kynttilöitä, kiviä, lyhtyjä, koreja jne.  Myös todella pitkään jatkunut white season alkoi väistyä. Jostain syystä valkoisen tilalle tuli mustaa. Meni kuitenkin vain muutama kuukausi ja pikkuhiljaa nurkkiin alkoi jälleen kerääntyä vähän kynttilöitä, pari lyhtyä ja muutama kukkanen . Tavara seurasi toistaan ja pikkuhiljaa tilanne oli sama kuin ennen tuota tavaroiden pois keräämistä. Tämä ratkaisu tuntuu enemmän kodilta ja tutulta.

Tuon mustan tuulahduksen huumassa innostuin myös tuunaamaan valkoisia esineitä mustaksi. Tiedän, että joku saattaa kauhistua ja itsekin epäröin projektia pitkään.  Sukellus valkoisesta mustaan värjäsi valkoisia esineitä mustaksi. Spray-pulloon tarttuminen oli kuitenkin hyvä juttu ja mustaksi värjäytyneet esineet löysivät pitkän pohdinnan jälkeen paikkansa.

Pienen pieni, mutta juuri omiin tarpeisiin sopiva työpöytä sai uuden valon ja viereen uudistuneet kynttiläsomisteet.

Molemmat tuunauksen kohteeksi päätyneet esineet olivat tosiaan alkuun valkoisia, mutta pihamaalla ne kokivat pienen muutoksen kesäisenä päivänä.

 

 

 

 

 

 

Nämä muuttuivat nopeasti spraymaalilla mustiksi.

Tuunaus on nopea juttu, kun vain muistaa maalata joka puolelta tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Anna maalin kuivahtaa maalipurkin ohjeen mukaisesti ennen käyttöön ottoa.

Lampunjalka löysi sopivan paikan ja tuo tarpeellisen valon työskentelyyn. Mustana ne soveltuivat juuri sopivasti tummien värien keskelle ja korostavat haluttuja sävyjä.

Lampun varjostin löytyi K-Raudasta.

Tuikut löysivät myös oman paikkansa ja tuovat lämpöä ja tunnelmaa työpisteelle.

Vielä pieni rutistus töitä ja sitten viikonlopun viettoon. Rentouttavaa weekendiä!